Sisälläni asuvat pienet olennot nro 1: huomionhaluinen pikkulapsi.

Ja nyt sählään näiden fonttikokojen kanssa. Argh. Noo mutta asiaan (ensimmäinen "oikea" blogitekstini syntyikin aika nopeasti... O.o).

Onko normaalia olla vähänkuin ihastunut kahteen ihmiseen yhtäaikaa? Olen huomannut tätä ilmiötä muilla ja nyt paikallistin sen itseni sisältä. Shit. En tykkää tästä piirteestä sen takia että minulla on jo poikaystävä. Olen seurustellut kohta kolme kuukautta ja olen ollut ihastunut siihen jätkään reilusti yli vuoden. Toisaalta taas tunne on nyt jo lieventynyt, vaikka tiesin koko ajan että poikaystäväni on ääliö (mutta hän kuitenkin näkee asioita hitusen syvemmälle kuin tämänikäiset pojat yleensä) kuitenkin pidin ja pidän hänestä. Tunne vain on ikäänkuin viilentymässä. Ja oikeastaan missään vaiheessa en ollut valmis tekemään hänen eteensä ihan mitä tahansa, kuten kaiketi pitäisi. Kyseessä on ihastumisen, ei rakastumisen kohde.

Olen kai pikkuhiljaa ihastumassa yhteen tyttöön (ja kyllä, olen itse tyttö, olen kai bi (varma en ole))... Ja inhoan itseäni sen takia koska mahdollisesti ihastuneena nyt kahteen ihmiseen. Se ei ole reilua niitä kohtaan (kumpikaan ei tosin tiedä että olen mahdollisesti ihastunut siihen tyttöön). Ehkä stressaan tyhjästä tai jtn kun en ole vielä edes varma, pitää vain odottaa.

Sinällään jos lähtisi perustelemaan, sen tytön puolesta puhuisi moni asia: poikaystäväni on idiootti, vaikka ei pahantahtoinen sellainen mutta typeryyksiä hän harrastaa paljon kun taas minä kuulen joka paikassa olevani varhaiskypsä ja älykäs. Ei tyhmyydessä sinällään mitään pahaa ole mutta mustavalkoisuus ärsyttää (eipä silti sitä on kyllä siinä tytössäkin)... Se ei ole se isoin juttu, jos se olisi ainoa asia. Sen lisäksi haluaisin, että joku lohduttaisi minua kun minulla on huono olo (jeps kaiketi lievä masennus tässä, luojan kiitos ei paha kun pitäisi pystyä piristämään kavereita jotka ovat masentuneita). Tai ei välttämättä tarvitsisi lohduttaa, mutta että se edes huomaisi kun miulla on huono olo! Tässä nousee esille huomionkipeä pikkutyttö sisältäni. Haluaisin että se kysyisi minulta onko kaikki hyvin silloin kun mesetekstini muuttuvat yhä angstaavimmiksi ja masentuneemmiksi ja kun mesekuvissanikin esiintyy lähinnä verisiä tyttöjä yms... Ehkä se ei vain osaa lukea niitä, mutta välillä en edes piilota huonoa oloani rivien väliin, oikeasti tehdä selväksi että minulla on huono olo, en vain sano siitä mitään sen enempää, ja se ei reagoi mitenkään. Saatan olla itsekäs halutessani näin sen huomaavan, mutta olisi tosi ihanaa jos se edes joskus kysyisi että onko kaikki hyvin. Tyttö johon olen kai ihastunut taas osaa edes välillä kysyä minulta onko kaikki hyvin ja muutenkin se ajattelee asioita enemmän yms. On siinäkin omat vikansa mutta kuitenkin meissä kaikissa on vikoja ja kukaan ei ole täydellinen.

On toki totta että olen hyvin avoin ja välillä sanon suoraan että minulla on huono olo, mutta silti toivoisin että se huomattaisiin. Toisaalta taas ehkä hän huomaa huonon oloni muttei vain tiedä miten siihen pitäisi reagoida. Ehkä pitäisi vain sanoa sille suoraan että haluaisin sen edes joskus kysyvän onko minulla huono olo ja miksi...

Ja oli muitakin syitä mutta nyt kun eksyin selittämään noita asioita niin unohdin ne... ^^'

Joka tapauksessa, eihän voi olla oikein olla ihastunut kahteen? Koska poikaystäväni on kuitenkin ihana ja välittää minusta ja näin. Olen hermoromahduksen partaalla nyt kun tunnustin itselleni tässä äskettäin että taidan tykätä siitä tytöstä... o.o Toivon hartaasti että kuvittelen...

Sen lisäksi minua pelottaa ajatus siitä kun minä ja poikakaverini eroamme (koska vaikka olisi ihana ja söpö ajatus että olisimme loppuikämme yhdessä, niin tuskin käy). Poikakaverini koulunumerot ovat lähteneet nousemaan ja hänen käytöksensä parantunut ja kaikkea sen jälkeen kun aloimme olemaan yhdessä. Minua oikeasti pelottaa että sitten kun eroamme (varmaan kuukauden päästä, olen kauhea pessimisti-realisti  (kai pessimistinen realisti I guess) kun mietin tälläisiä asioita kuten milloin eroamme..........) hän juo itsensä känniin ja sitten numerot romahtavat uudestaan yms...

Olen muutenkin ihan sekaisin. Se kai on ihan normaalia nuorena olemisessa mutta juuri tämän takia inhoan murrosikää niin syvästi. Kaikki ovat koko ajan pihalla tunteistaan... Herrajumala ja oikeasti häpeän itseäni nyt kun olen sanonut ja tunnustanut tämän kaiken. Ja ainoa asia minkä kai voin tehdä on odottaa ja katsoa miten käy näiden riivattujen tunteitteni kanssa. Ehkä en olekkaan ihastunut siihen tyttöön ja vain kuvittelen ja ehkä olen vielä puoli vuotta yhdessä poikaystäväni kanssa ihan onnellisena.

~Tsukino